Hyppää sisältöön

Gaudia on mukana CLARKS Erasmus-hankkeessa, jonka teemana on ilmastonmuutokseen sopeutuminen

Hankkeen tavoitteena on kehittää innovatiivisia opetusmenetelmiä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyen. Mukana on 10 Gaudian opiskelijaa ja joukko opettajia. Hankkeen visuaalisen ilmeen ovat suunnitelleet kuvataidelinjan opiskelijat.

  • Hankkeen aikana tuotetaan lukion opettajille suunnattu tieteellinen käsikirja ilmastonmuutokseen sopeutumisesta. Julkaisun tuottaa Algarven yliopisto.
  • Teoreettinen tieto yhdistetään EU:n julkaisemaan kestävää kehitystä koskevaan eurooppalaiseen osaamiskehykseen. Samalla jokaisen osallistujamaan koululle luodaan esimerkkejä siitä, kuinka ilmastonmuutokseen sopeutuminen voitaisiin integroida osaksi eri oppiaineiden opetusta ja paikallista opetussuunnitelmaa.
  • Strategiseen ennakointiin keskittynyt 4CF-konsuttiyritys luon teoriataustaan perustuvan interaktiivisen pelin, jossa opiskelijat pääsevät testaamaan päätöksenteon vaikutuksia ja luomaan vaihtoehtoisia tulevaisuuden skenaarioita.
  • Keväällä kakki hankkeen koulut matkustavat yhdessä Brysseliin, jossa opiskelijat tutustuvat toisiinsa ja oman maansa ilmastohaasteisiin. Matkan aikana vieraillaan myös Euroopan parlamentissa. Matka tehdään maata pitkin käyttämällä laiva- ja junayhteyksiä.
  • Hanke rahoitetaan EU:n tuella.
  • Hankkeen etenemistä voi seurata Instagramissa clarks_erasmusproject -sivuilla.