Hyppää sisältöön

Stabat Mater maalaukset Ristinkirkossa 17.3.-1.4.2024

Ristinkirkossa laulavat kuorot Donne Mature, Viri Perfecti ja Lahden Gospelkuoro sunnuntaina 17.3.2024 Stabat Mater -sävelteoksen. Stabat Mater -runo on kirjoitettu 1200-luvulla. Kertomus äiti Marian kärsimyksestä Jeesuksen ristin äärellä on innoittanut säveltäjiä läpi vuosisatojen. Versionsa ovat säveltäneet niin Giovanni Battista Pergolesi, Joseph Haydn, Antonio Vivaldi, Antonín Dvořák kuin Leevi Madetojakin.

Ristinkirkon Stabat Mater -teoksen on säveltänyt Karl Jenkins. Adiemus-musiikistaan tunnetun Karl Jenkinsin Stabat Mater on vuodelta 2008.

Kuoroesityksen visualisoinnista vastaavat Lahden lukio Gaudian kuvataidelinjan temperamaalaus-opintojen opiskelijat. He valmistivat 1000 vuotta vanhalla temperamaalaustekniikalla Maria-aiheisia maalauksia kirkkosaliin. Ennen maalausprosessin aloittamista opiskelijat kuuntelivat Karl Jenkinsin teoksen 12:ta erilaista osaa ilmentäen musiikista nousevia mielikuvia sitten maalauksissaan. Opintojakson alussa tutustuttiin myös siihen, miten kuvataiteessa on eri aikoina käsitelty surevaa Jeesuksen äitiä aina varhaiskeskiajalta nykytaiteeseen. 19:ta teoksesta neljä on ikonia. Konsertin jälkeen maalaukset ovat esillä kirkkosalissa pääsiäisen ajan.

 

Stabat Mater -sävelteos 17.3.2024 klo 18.00 on maksuton.

Käsiohjelma 20,00 euroa menee yhteisvastuulle.