Hyppää sisältöön

Alumnien ajatuksia

Lämpimiä muistoja

“Lukiourani on täynnä toinen toistaan lämpimämpiä muistoja musiikkilinjan eri produktioista sekä muista tärkeistä musiikkilinjan tarjoamista opeista – musiikin kurssien sisällöistä käytännön vinkkeihin esimerkiksi esiintymisestä.”

”Lukio on ollut eittämättä kokemusrikkainta aikaa elämässäni tähän asti. Musiikkiluokat tarjoavat ainutlaatuisia kokemuksia oppilailleen aina kuoromatkoista musikaaleihin, joita voi sitten keinutuolissa muistella.”

Bändiluokka tuli tutuksi

”Epäilen, että en ole viettänyt missään muussa luokassa yhtä paljon aikaa, kuin koulumme bändiluokassa.”

Lukio tiivisti suhdettani musiikkiin ja nosti kiinnostustani erilaisten musiikkityylien kuunteluun ja sekä klassisen että kevyen musiikin konserteissa käymiseen. Se myös muutti satunnaisen lauleskelun säännöllisiksi kuoro- ja laulutunneiksi. Lukion musiikkilinja vei minut aina musiikkilukiopäiviltä Kajaanista laulamaan hiihdon MM-kisojen avajaisiin Lahteen ja osaksi tuhansien ihmisten kuorotapahtumaa Tallinnaan ollen ehtymätön elämysten lähde. Osallistuin koulutyön ohella kahteen musikaaliin, lukuisiin kuorokonsertteihin, usealla kokoonpanolla valtakunnallisille musiikkilukiopäiville ja moniin pienempiin ja suurempiin yksittäisiin esiintymisiin osana kuoroja tai yhtyeitä.” 

Omien taitojen ylittämistä

”Lukion jokainen eri musiikkiprojekti on ollut oma kynnyksensä, mutta taitavan ohjauksen ja innon avulla olen ylittänyt lukuisia kynnyksiä ja joitain mitä en ikinä olisi voinut uskoa ylittäväni. Musiikkilukion kokemukset ovat korvaamattomia ja tulevat aina olemaan vankka pohja, minkä päälle lähden rakentamaan musiikinopettajan koulutusta ja musiikkielämääni. Haluan jakaa muillekin tätä liekkiä, minkä musiikki on sytyttänyt minussa.”

”Olen erityisen kiinnostunut musiikin tuottamisesta ja tutkimisesta, ja olenkin harkinnut sitä mahdollisena tulevaisuuden uravalintana. Koulumme musiikkiproduktioiden kautta tämä käsitys on vahvistunut päästyäni näkemään, mitä kaikkea musiikkiesityksen kulisseissa tapahtuu ja miten niissä toimii ihmisiä monessa eri tehtävässä.”